Kauneutta ja kasvutarinoita.

Skolen ihmiset

Skole Kauneus - Ira

Ira Karjalainen

Skolen perustaja ja omistaja


Ihanaa, että olet löytänyt tänne!


Olen Skolen omistaja Ira ja olen ollut kauneusalalla vuodesta 2007. Olen työskennellyt kosmetologina, opettajana, kosmetiikan maahantuonnissa, kouluttajana, sekä yrittäjänä. Nyt on tullut aika toteuttaa pitkäaikainen unelmani – Skole.

Idea Skolesta muodostui lähes vuosikymmen sitten, kun toimin Koulutuskeskus Salpauksessa opettajana. Jo silloin meillä kauneusalalla oli huutava pula opiskelijoiden työssäoppimispaikoista. Monen valmistuneen kosmetologin yrittäjähaaveet jäävät toteuttamatta, koska opintojen aikana ei ole päässyt muodostumaan riittävää käytännönosaamista. Tavoitteeni oli lähteä hakemaan tähän ratkaisua ja niin syntyi Skole.

Minulle tärkeää työssäni on yksilön ohjaaminen jokaisen omaa persoonaa kunnioittaen. Hyväksyvä ja lämmin ilmapiiri tulee olemaan läsnä Skolessa joka ikinen päivä.

Tervetuloa mukaan unohtumattomalle matkalle!


Skole Kauneus - Laura

Laura Hokkanen

Skolen työpaikkaohjaaja


Olen aloittanut opiskelijoiden ohjaustyön Skolessa ja kerron teille mielelläni hieman itsestäni, jotta tullaan tutuiksi.


Olen kosmetologi ja kosmetiikkaneuvoja. Ennen kaunedenhoitoalaa opiskelin matkailualalla ja valmistumisen jälkeen tieni vei Kanariansaarille ja siellä viihdyin monet vuodet. Ensimmäisinä vuosina maailmalle lähdön jälkeen työskentelin vuoroin Suomessa, vuoroin Kanariansaarilla erilaisissa tehtävissä laidasta laitaan. Pari vuotta olin myös esimiestehtävissä. Minulla on kuitenkin aina ollut haaveena kauneudenhoitoala, ihan peruskoulusta lähtien. Lopulta päätin toteuttaa unelmani ja hain opiskelemaan kosmetologiksi ja pääsin kuin pääsinkin aloittamaan opiskelut unelma-ammattiin.

Opiskelutahtini oli tiheä, sillä halusin saavuttaa määränpääni niin pian kuin mahdollista. Olen astunut isoihin saappaisiin, mutta perehdytys ja valmistautuminen tulevaan on ollut mitä parhainta. On ollut ilo päästä aloittamaan ohjaustyö Skolessa!

En malta odottaa, että näen sinutkin täällä Skolessa. Olet lämpimästi tervetullut!


Skole Kauneus - Diamond

Skolelaiset



Täällä me olemme sinua varten!


Opiskelemme kauneudenhoitoalaa ja varmistimme paikkamme Skolessa hyvällä motivaatiolla ja asenteella. Kosmetologin työssä asiakaspalvelu on isossa roolissa ja Skolessa panostamme siihen täysillä.

Tule ottamaan hetki itsellesi ja nauttimaan hemmottelevista hoidoista oppivissa käsissämme.

Olet meille tärkeä ja oppimisemme kannalta erityisen arvokas - nähdään Skolessa!


Skole Kauneus - Ira

Tule meille työssäoppimaan!

Ota yhteyttä, jos olet kiinnostunut työssäoppimisesta Skolessa. Katsotaan yhdessä, mitä voimme tarjota sinulle opintojen edistämiseksi. Yhteydenotot työssäoppimiseen liittyen: [email protected]

Meille Skoleen voit tulla oppimaan mistä tahansa kauneudenhoitoalan oppilaitoksesta ympäri Suomen. Kysy myös mahdollisuudesta kansainväliseen työssäoppimiseen.